Kokonaisen kahden elokuvan tosiystävyyden ja alituisen flirttailun jälkeen Poppy ja Risu ovat nyt virallisesti pari (#popsu)! Heidän tutustuessaan paremmin Poppylle paljastuu, että Risulla on salattu menneisyys. Risu on kuulunut Poppyn ihailemaan poikabändiin nimeltä BroZone, johon ovat kuuluneet myös Risun neljä veljeä: Floyd, John Dory, Spruce ja Clay. Risu oli tosin vielä pikkulapsi, kun BroZone hajosi, ja samalla hajosi myös perhe, joten sen koommin Risu ei ole veljiään nähnyt. Mutta kun ilkeä poptähtikaksikko—Velvet ja Veneer—sieppaa Risun Floyd-veljen tämän laulutaitojen takia, Risu ja Poppy suuntaavat vauhdikkaalle ja tunteikkaalle matkalle saattaakseen veljeskatraan taas yhteen ja pelastaakseen Floydin popunholaan painumistakin pahemmalta kohtalolta.
Hiljattain potkut saanut ja epätoivoisesti työtä etsivä, nuori mies nimeltä Mike suostuu ottamaan paikan yövartijana hylätyssä teemaravintolassa. Mutta pian hän huomaa, että kaikki siellä ei ole sitä, miltä näyttää.
Kun velvollisuus vie Carol Danversin eli Kapteeni Marvelin madonreiälle, joka liittyy Kreen kapinalliseen, hänen voimansa sekoittuvat Jersey Cityn superfani Kamala Khanin eli neiti Marvelin sekä S.A.B.E.R.-astronautin, kapteeni Monica Rambeaun, voimiin. Kolmikon täytyy työskennellä yhdessä pelastaakseen maailmankaikkeuden "The Marvelseina".
Kun maaginen meteoriitti iskeytyy Jännälään, se antaa Ryhmä Haun pennuille supervoimat, jotka muuttavat ne MAHTIPENNUIKSI! Ryhmän pienimmälle jäsenelle, Kajalle, uudet voimat ovat toteen käynyt unelma. Asiat ottavat kuitenkin ikävän käänteen, kun pentujen arkkivihollinen, Hanttinen, vapautuu vankilasta ja lyöttäytyy yhteen hullun tiedemiehen kanssa. Kaksikon aikeena on varastaa supervoimat itselleen. Jännälän kohtalon ollessa vaakalaudalla Mahtipentujen on pysäytettävä viholliskaksikko ennen kuin on liian myöhäistä. Ja Kajan on opittava, että kaikkein pieninkin pentu voi saada aikaan suuria.
Rosasin taianomaiseen valtakuntaan sijoittuvan tarinan pääosassa tutustutaan nokkelaan tyttöön nimeltä Asha, joka välittää syvästi omasta yhteisöstään. Kun Asha hädän hetkellä kääntyy tähtitaivaan puoleen ja esittää toiveen, hänelle vastaa kosminen voima—pieni rajatonta energiaa pursuava pallo nimeltä Tähti. Yhdessä he kohtaavat mahtavan vihollisen pelastaakseen Ashan yhteisön ja todistavat, että kun urhean ihmisen tahto yhdistyy tähtien taikaan, ihmeitä voi tapahtua.
Saw- ja Saw II -elokuvien tapahtumien välissä sairas ja epätoivoinen John Kramer matkustaa Meksikoon riskialtista ja kokeellista lääketieteellistä toimenpidettä varten toivoen ihmeparannusta syöpäänsä - vain huomatakseen, että koko operaatio on huijaus, jolla huijataan kaikkein haavoittuvimpia ihmisiä. Uuden päämäärän myötä pahamaineinen sarjamurhaaja palaa työhönsä ja kääntää pelin huijareita vastaan omalla tunnusomaisella tavallaan kierojen, sekopäisten ja nerokkaiden ansojen avulla.
Matt Turner on menestyvä Berliinissä asuva amerikkalainen liikemies, joka tasapainottelee kukoistavan uran ja perhe-elämän välillä. Mattin kyyditessä lapsiaan kouluun, hän saa puhelun tuntemattomalta soittajalta: hänen istuimensa alla on pommi, joka räjähtää ellei hän suorita annettuja tehtäviä tarpeeksi nopeasti. Mattin on päivän aikana seurattava yhä vaarallisemmiksi käyviä ohjeita kilpailessaan aikaa vastaan suojellakseen perhettään ja selvittääkseen, kuka on tämän takana.
Sound of Freedom pohjautuu tositapahtumiin entisen CIA-agentti Tim Ballardin urasta ja tämän vuonna 2013 perustamaan, ihmiskauppaa vastaan taistelevaan Operation Underground Railroadiin. Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriön agentti Tim Ballard on väsynyt ja pettynyt työhönsä. Ballardin tehtävänä on pidättää rikollisia, jotka harjoittavat ihmiskauppaa tai omistavat lapsipornoa, mutta he eivät usein pysty pelastamaan uhreja. Ballard kuitenkin pystyy pelastamaan nuoren, ihmiskaupan uhriksi joutuneen pojan ja saa tietää, että tämän Rocío-sisko on yhä ihmiskauppiaiden kynsissä. Pelastaakseen tytön Tim päättää jättää leipätyönsä ja suuntaa Kolumbiaan aikeenaan jäljittää tytön kaapanneet lapsikauppiaat.
Victor Fielding on kasvattanut tytärtään Angelaa (Lidya Jewett, Good Girls) yksin siitä lähtien kun hänen raskaana oleva vaimonsa kuoli Haitilla maanjäristyksessä kaksitoista vuotta sitten. Kun Angela ja hänen ystävänsä Katherine katoavat metsään kolmeksi päiväksi muistamatta mitään tapahtuneesta, laukaisee se tapahtumaketjun, joka pakottaa Victorin kohtaamaan syvimmän pahuuden. Kauhun ja epätoivon vallassa hän etsii käsiinsä ainoan ihmisen, joka on kokenut vastaavaa aiemmin: Chris MacNeilin.
Rahantarpeessa oleva huijari ja kryptovaluuttaa omistava nainen ihastuvat toisiinsa. Onko äveriäs nainen huijarin unelmien kohde, vai tuleeko hän pian itse huijatuksi?
Kun joukko ystäviä huomaa voivansa saada yhteyden henkimaailmaan palsamoidun käden avulla, he jäävät koukkuun sen päihdyttävään vaikutukseen. Yksi nuorista menee lopulta liian pitkälle ja päästää valloilleen kammottavia yliluonnollisia voimia.
Eddie Garrick on hyväsydäminen mies, joka on menettänyt uskonsa joulun ihmeeseen. Viettäessään jouluaattoa yhdessä 9-vuotiaan Charlotte-tyttärensä kanssa hän ystävystyy salaperäisen punapukuisen Nick-nimisen miehen kanssa.